Kuvantaminen

Kuvantamistutkimukset ovat tärkeitä, kun etsitään syitä oireille tai selvitellään vammoja tai jo todettujen sairauksien tilannetta. Oikea diagnoosi on aina pohja onnistuneelle hoidolle.  

Kuvantamista kutsutaan usein tuttavallisesti röntgeniksi, mutta röntgenkuvausten lisäksi kuvantamiseen käytetään muita laitteita, esim. ultraääntä tai magneettikuvausta, joissa ei käytetä röntgensäteitä.

Varaa aika

Lähetteellä magneettiin ja röntgeniin, varmista aikasi asiakaspalvelusta

Kuvauksiin tarvitaan lähete, jossa lähettävä lääkäri kuvaa selvitettävän ongelman ja perustelee tarpeen kuvaukselle. Hän ottaa myös potilaasta hoitovastuun tutkimuksen jälkeen. Lähetteen pohjalta kuvantamisosastolla röntgenhoitajat ja radiologit osaavat tehdä ja tulkita kulloinkin tarvittavat tutkimukset oikein. Radiologin lausunto kuvista toimitetaan potilaan lisäksi hoitavalle lääkärille, joka tyypillisesti käy potilaan kanssa vielä läpi tulokset ja jatkotoimenpiteet.  Emme hoida kuvaa, vaan ihmistä.  

Huom. Röntgenkuvauksiin voi pääsääntöisesti tulla ilman ajanvarausta, mutta ultraääni-, mammografia- ja magneettikuvauksiin varataan aika. Kaikkia ajanvarauksia ei ole vielä nettiajanvarauksessa, joten olethan tarvittaessa yhteydessä puhelimitse Aavan asiakaspalveluun 010 380 3838. 

Yleisimmät kuvantamistutkimukset 

Kuvantamistutkimuksia on hyvin monenlaisia, ja lääkärin ammattitaitoa tarvitaan oikean kuvauksen valintaan ja tulkintaan. Joitain  tutkimustyyppejä tehdään vain Aavan isommissa lääkärikeskuksissa, joten tarkistathan tarvittaessa mikä on sinulle lähin paikka. 

  • Tavallisimpia röntgentutkimuksia Aavassa ovat keuhkojen ja poskionteloiden tai esimerkiksi luiden röntgenkuvat 
  • Ultraäänistä yleisimpiä ovat vatsan, kaulan, virtsateiden ja esimerkiksi pinnallisten jänteiden tutkimukset 
  • Mammografioita kuvataan esim. rintasyövän epäilyissä, jolloin tehdään tyypillisesti myös ultraääni ja otetaan tarvittaessa näytteitä 
  • Magneettikuvauksista yleisimpiä ovat nivelet, selkäranka ja aivot, ja on paljon muitakin kuvauskohteita, joiden tutkimiseen Aavassa on osaavia ammattilaisia.  

Aavassa käytetään laadukkaita, moderneja kuvauslaitteita ja olemme ylpeitä osaavista lääkäreistä, hoitajista ja muusta henkilökunnastamme.  

Magneettitutkimukset

Huomioithan, että kaikki Aavan magneettitutkimukset tehdään Aava Kampissa Helsingissä.

Aivojen magneettikuvaus
Eturauhasen magneettitutkimus
Lapsen magneettikuvaus anestesiassa eli nukutuksessa
Lihasten ja nivelten magneettikuvaus
Magneettikuvaus (3T)
Rintojen magneettikuvaus
Vatsan magneettikuvaus

Röntgen- ja ultraäänitutkimukset

Kartiokeilatietokonetomografia (KKTT) eli kartiokeilakuvaus
Mammografia
Ohutneulabiopsia (ONB) eli ohutneulanäyte
Olkapään kalkkeuman hoito ultraääniohjauksessa
Rinnan paksuneulanäyte eli paksuneulabiopsia (PNB)
Röntgentutkimukset
Ultraäänitutkimukset
Artikkelit ja tiedotteet
aava_etusivu_talvi_23/ Liikkumattomuus – työelämän näkymätön uhka, joka maksaa enemmän kuin uskotkaan
Vähäisen liikkumisen haitat ovat kiistattomat ja niiden vaikutus työkykyyn ja sairauspoissaoloihin merkittävä. Ongelman ratkaisemissa tärkeintä on löytää ne, jotka eivät liiku lainkaan ja innostaa heidät liikkumaan. Siihen tarvitaan omakohtaisia positiivisia kokemuksia.
Lue lisää
global Aava ja Pikkujätti YK:n Global Compact -jäseneksi
Otamme YK:n kestävän kehityksen periaatteet osaksi vastuullisuusohjelmaamme.
Lue lisää
Weight,Loss,Pills,Scattered,From,Bottle,,Diet,Supplements,Capsules,,Obesity/ Laihdutuslääkkeet – uusi työkalu pysyvään painonhallintaan vai hetkellinen trendi?
Laihdutuslääkkeet (lihavuuslääkkeet) ovat varteenotettava vaihtoehto, kun lihavuudesta on ihmiselle haittaa. Ne eivät kuitenkaan ole oikotie onneen, vaan pikemminkin kävelykeppi, johon voi tukeutua matkalla kohti pysyviä elintapamuutoksia.
Lue lisää