Virtsavaivat saa kuriin

virtsavaivat/
”Tavallisia vanhan miehen ongelmia”, sanoo moni keski-ikäinen mies lääkärille. Virtsaamisvaivojen taustalla on usein eturauhasen liikakasvu.
FacebookTwitterLinkedIn

Vessassa täytyy rampata, virtsasuihku on heikko, öisin pitää nousta vessaan tai hätä yllättää. Eturauhanen aiheuttaa usealle ikääntyvälle miehelle virtsaamisvaivoja. Myös erektiohäiriön taustalla on usein virtsaamisvaivoja. Eturauhasvaivat yleistyvät 40 ikävuoden jälkeen. Yli 60-vuotiaista jonkinasteisia vaivoja on noin joka kolmannella. Usein oireet johtuvat eturauhasen suurentumisesta.

”Suurentunut eturauhanen ahtauttaa virtsarakon kaulaa ja virtsaputkea”, sanoo urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä Lääkärikeskus Aavasta.

Joskus eturauhanen on kasvanut niin, ettei virtsaaminen onnistu ollenkaan. Virtsaummeksi kutsuttu tila voi kehittyä muiden virtsavaivojen taustalla, ja virtsan tulo voi loppua yllättäen. Usein alkoholi edesauttaa virtsaummen kehittymistä.

Vaiva kannattaa tutkia

Rönkä muistuttaa, että virtsaamista ei pitäisi joutua sen kummemmin ajattelemaan.

”Hoitoon kannattaa hakeutua, jos virtsaaminen alkaa näytellä elämässä roolia, esimerkiksi reitittää kauppareissuja tai haitata öitä.”

Vastaanotolla lääkäri selvittää oireita ensin haastattelemalla. Yleensä hän myös tunnustelee eturauhasta peräaukon kautta ja tekee ultraäänitutkimuksen. Tutkimuksessa potilas makaa yleensä kyljellään. Lääkäri kertoo, miltä tutkimus tuntuu: sen aikana voi tulla esimerkiksi tunne virtsaamistarpeesta.

Lääkkeet tai höyläys auttavat

Eturauhasen vaivojen ensimmäinen hoito on tavallisesti lääkitys.

”Oirelääkkeet rentouttavat virtsaputkea, helpottavat rakon tyhjenemistä ja parantavat virtsasuihkua”, Rönkä sanoo.

Sama tulos on myös eturauhasta pienentävällä lääkityksellä. Joskus apu tulee erektiohäiriön hoitoon käytettävästä lääkkeestä, tavallisimmin tadalafiilista.

”Päivittäin otettava erektiolääke ei ole seksilääkitystä, vaan se parantaa lantion alueen verenkiertoa ja vaikuttaa sekä virtsaamisoireisiin että erektiohäiriöön. Lääkityksestä ei seuraa hallitsemattomia erektioita”, Rönkä kertoo.

Joskus eturauhasta pienennetään tähystysleikkauksessa höyläämällä, tai kudosta poltetaan laserilla pienemmäksi. Kun hoito on valittu oikein, eturauhasen aiheuttamista oireista pääsee Röngän mukaan usein kokonaan eroon.

Lue lisää miesten urologisten ja seksuaaliongelmien tutkimuksesta ja hoidosta.

Asiantuntijana Lääkärikeskus Aavan urologian erikoislääkäri Riitta Rönkä.