Prinsiipit organisaation hyvinvointiin
Hyvinvoiva johtaja luo onnellisia työntekijöitä. Kun työntekijät halutaan pitää motivoituneina, inspiroituneina ja elämäänsä tyytyväisinä, on johtajan tärkeää kiinnittää huomiota omaan toimintaansa.
Aava Virran liiketoimintajohtaja ja päävalmentaja Petteri Kilpinen paljastaa prinsiipit, joiden avulla johtaja voi lisätä hyvinvointia koko yrityksen tasolla.
1. Johda esimerkillä
Hyvinvointi on tekoja eikä teoriaa. Jos johtaja ei elä itse niin kuin opettaa, se ei ole uskottavaa. Johtajan ja esihenkilön omat valinnat viestivät henkilöstölle, että arjen pienillä valinnoilla on merkitystä.
– Se voi olla vaikkapa säännöllisesti palaverin 10 minuuttia etukäteen lopettamista, kunnollisen lounastauon pitämistä tai portaiden kävelyä hissin sijaan. Todella pieniä tekoja, Petteri Kilpinen sanoo.
2. Viesti hyvinvointiteoistasi
Johtajan hyvinvointiteot tulee paitsi tehdä, myös viestiä ulospäin ja vieläpä jatkuvasti.
– Usein arjen valinnoista ei kommunikoida, koska ajatellaan niiden olevan yksityisasia. Toinen ääripää on retostelu, joka ei sekään johda mihinkään, koska aika harva samaistuu väsymättömiin treenaajiin tai ihmemies Alexander Stubbin kaltaisiin supersuorittajiin, Kilpinen toteaa.
Pitää ymmärtää ja puhua vastaanottajajoukon tasoisesti. Johtaja pystyy omalla kommunikoinnillaan luomaan tiimeille ja työntekijöille viestin, että tauottaminen on sallittua.
3. Luo kulttuuria puhumalla hyvinvoinnista
Omista teoistasi viestimisen lisäksi johtajan on syytä muistaa kysyä hyvinvoinnista ja sen edistämisestä myös muilta.
– Jos tiedät, että joku työyhteisössäsi on tehnyt elämäntapamuutoksen, kysy häneltä siitä. Kannusta eteenpäin ja jaa omia kokemuksiasi. Tällöin työyhteisöön muodostuu kulttuuri, jossa voidaan puhua positiivisesti asioista, joihin ihminen voi itse vaikuttaa.
Samaa pätee myös toiseen suuntaan. Valitettavan usein esihenkilö kuulee työntekijän jaksamisongelmista siinä vaiheessa, kun tämä on saanut kolme viikkoa sairauslomaa.
– Voisiko työpaikoille luoda ilmapiirin, jossa hyvinvointi on keskustelunaihe siinä missä muutkin? Jaksamisesta pitäisi puhua jo ennen kuin haasteita ilmenee, Kilpinen painottaa.
On tärkeää pitää yhteinen pelikirja avoimena ja kertoa, mikä on sallittua ja mikä on työyhteisössänne hyvinvoinnin kulttuuria.
4. Palkitse hyvinvointiteoista
Voisiko elämäntapamuutoksesta palkita sellaisella palkinnolla, joka kannustaa jatkamaan hyvällä tiellä?
Usein organisaatioissa annetaan liikuntaseteleitä, joita lopulta käyttävät vain jo valmiiksi motivoituneet työntekijät. Tällöin jo itsestään huolehtiva saa hyvinvointia halvemmalla, mikä on toki sekin arvokasta. Mutta entä he, jotka eivät jaksa huolehtia hyvinvoinnistaan tai pitävät sitä yhdentekevänä?
– Se ei ole kestävä ratkaisu, että jo valmiiksi motivoituneet palkitaan. Jokaisen tulisi löytää omia riittävän pieniä askeleita, joiden noudattamisesta pitäisi palkita, Kilpinen sanoo.
Ympäristön tuen merkitys on valtava
Tärkeä osa hyvinvointiteoissa pysymisessä on ympäristö, jossa muutos tehdään. Jos koti- ja työympäristöt eivät tue muutosta, jää se helposti lyhyeksi.
– Jos kotona kukaan muu ei suostu syömään kasviksia, on niiden lisääminen ruokavalioon vaikeampaa. Ja jos töissä tauon pitämistä ei pidetä tärkeänä, jää tauko varmasti pitämättä.
Kuka sitten kehtaa taukohuoneessa puhua omista liikuntayrityksistään, kun painoa on kertynyt eikä jaksa edes juosta? Petteri Kilpinen on vahvasti sitä mieltä, että kuntoiluun ja hyvinvointiin liittyvästä häpeästä pitäisi päästä eroon. Jokainen asettaa omat tavoitteensa juuri siihen, mihin on itse tyytyväinen – ei suhteessa muihin.
– Kaikkien ei tarvitse tavoitella maratonia. Jos sinulla on koira, niin tuplaa vaikka sen kanssa käveltyjen lenkkien pituus, niin pääset jo pitkälle, hän vinkkaa.
Työkaluja johtoryhmille ja esihenkilöille
Aava Virran johtoryhmä- ja esihenkilövalmennukset iskevät hyvinvoinnin ytimeen.
Valmennuksemme syventyvät hyvinvoinnin periaatteisiin perusteellisesti ja auttavat tiimien vetovastuussa olevia saamaan konkreettisia hyvinvoinnin työkaluja paitsi itselleen myös vietäväksi työpaikalle.
Valmennusten teemoina voivat olla esimerkiksi palautuminen, ravinto, motivaatio, tunteiden hallinta, uni, liikunta ja energian lisääminen.
– Sisällöt räätälöidään jokaiselle ryhmälle erikseen organisaation taustatiedot ja tarpeet huomioiden, Kilpinen sanoo.
Virta Open tuo uutta virtaa yksilöille
Aava Virran palveluihin kuuluu myös tiimien ja yksilöiden valmennus. Suitsuttavaa palautetta osallistujiltaan keräävä Virta Open -valmennus soveltuu jokaiselle, joka haaveilee hyvinvoinnin sisimpään pääsemisestä.
– Aika harvassa paikassa ihminen saa kuulla niin kovia ammattilaisia. On johtava unilääkäri ja ravitsemusasiantuntija, huippujohtajien valmentaja ja Suomen paras liikkuvuuskaveri sekä johdonvalmentaja. Kyseessä on tosi kova kattaus vain kahdessa päivässä, Kilpinen kertoo.
Virta Openissa ei vain puhuta teoriaa, vaan rakennetaan ohjatusti itselle henkilökohtainen hyvinvointistrategia. Kaksipäiväisestä valmennuksesta saa myös konkreettisia asioita, jotka viedä mukanaan omalle työpaikalle.
– Tärkeä osa Virta Openia on myös verkostoituminen muiden eri yritysten ammattilaisten kanssa. Hyvinvointi on myös oppimista yleisöstä, Petteri Kilpinen sanoo.
Kiinnostuitko? Lue lisää valmennuksistamme ja kysy tarjous.
Lue myös ”On tyhmää olla kiireinen ja ylikuormittunut johtaja”